Vuokranantaja vaihtuu vuodenvaihteessa, asumispalvelut säilyvät ennallaan
21 Helsingin kaupungin ARA-vuokra-asuntoja omistavaa kiinteistöyhtiötä sulautuu 31.12.2011 Helsingin kaupungin kokonaan omistamaan Helsingin kaupungin asunnot Oy:ön.
Kaupungin 43 000:n ARA-vuokra-asunnon vuokralaisten vuokranantaja on 1.1.2012 lähtien Helsingin kaupungin asunnot Oy.
Vuokralaisille vuokranantajan vaihtuminen näkyy viitenumeromuutoksina vuokraa maksettaessa. Myös tilin numero, jolle vuokra maksetaan, muuttuu osalla Kumpulan alueen asukkaista (noin puolella). Tilisiirtolomakkeet, joissa viitenumerot ja tilinumerot ensi vuoden vuokrien maksamista varten ovat, lähetetään joulukuussa.
Ensi vuoden 2012 tarkistetusta vuokrasta kertovat kirjeet on jaettu vuokralaisille lokakuun aikana. Vuokrantarkistukset astuvat jatkossa voimaan kaikilla vuokralaisilla samanaikaisesti, tammikuun alusta lähtien. Yleistä asumistukea saavien asukkaiden ei tarvitse ilmoittaa muuttuneista tiedoista Kelalle (aiemmassa tiedotteessa mainitusta poiketen).
JOULUKUUN AIKANA TIEDOTETAAN MYÖS SUORAVELOITUSSOPIMUSTEN TILANTEESTA JA NIIDEN MAHDOLLISESTI VAATIMISTA TOIMENPITEISTÄ.
Muutoksesta johtuen on kaikkien vuokralaisten syytä olla tarkkana ja seurata sekä noudattaa jo annettua sekä tulevaa ohjeistusta.
Vaikka vuokranantaja vaihtuu, hoidetaan asukkaiden palvelut sekä kiinteistöjen isännöinti ja huolto entisistä kiinteistöyhtiöiden toimipaikoista. Asukaspalveluiden henkilökunta, palvelupisteet ja puhelinnumerot säilyvät ennallaan.
Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy:n tilalle perustettavan isännöinti- ja huoltopalveluita tuottavan yhtiön nimi on 1.1.2012 alkaen
HEKA-HAAGA OY
Henkilökunta on siis entinen, tuttu ja turvallinen nykyinen Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy:n henkilökunta
Isännöitsijätoimisto
RAKENTAMISPALVELUJEN ARVONLISÄVERO 1.4.2011
Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy ei sovella rakentamispalveluiden käännettyä arvonlisäveroa.
Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy arvonlisäverotunniste on
Y-tunnus 1639379-3
Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy:n laskutusosoite:
Kaupintie 5, 00440 HELSINKI
LY-tunnus 1639379-3
Pohjois-Haagan Kiinteistöt Oy vastaanottaa
verkkolaskut Enfo Oy:n kautta.
Enfo Oy:n välittäjätunnus: 003714377140
Enfo Oy:n OVT-tunnus: 003720812129
Yhteyshenkilö kirjanpitäjä Marja Keinänen,
puh. (09) 4777 4035
VIKAILMOITUKSET MYÖS SÄHKÖPOSTITSE
Vikailmoituksen ei kiireellisissä tapauksissa voitte tehdä myös sähköpostitse
asiakaspalvelu@pohjoishaagankiinteistot.fi.
Kun teette vikailmoituksen, ilmoittakaa aina, voiko huoneistoonne tulla yleisavaimella sekä puhelinnumeronne.
VUOKRIEN SUORAVELOITUS
Voitte maksaa meille vuokranne vaivattomasti ja edullisesti suoraveloituksella. Lisätietoja saatte omasta pankistanne ja vuokravalvonnastamme, puh. 09-4777 4039 tai 09-4777 4041 puhelinaikoina klo 9.00-11.00.